Referenssi
S-Market Rautalampi
Kohteen tiedot
Sijainti
Rautalampi
Rakennuttaja
S-Ryhmä
Valmistumisvuosi
2025
Kattopinta-ala
n. 1 500 m²
Tuotteet
pintakerminä Katepal K-PS 170/5000 Green NOxOFF
S-Market Rautalammin katto puhdistaa ilmaa
Rautalammin keskustaan avattiin kesäkuussa 2025 uusi S-Market, jonka 1 200 neliömetrin kokoisessa rakennuksessa palvellaan asiakkaita laajalla päivittäistavaravalikoimalla. Rakennuksen suunnittelussa huomioitiin sekä alueen ilme että ympäristöarvot.
Moderni kylämarketti taajamaympäristöön
Suunnittelu uudelle päivittäistavaramyymälälle päästiin aloittamaan lähes puhtaalta pöydältä. Tontti oli S-Ryhmälle jo tuttu, sillä samalla tontilla sijaitsi pitkään osuuskaupan myymälä, joka purettiin kaksikymmentä vuotta sitten. Tontti toimi välissä torina kunnan käytössä ja nyt S-Ryhmä toteutti siihen uuden modernin marketin. S-Ryhmän kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa kertoo, että hän itse oli mukana purkua suunnittelemassa ja nyt oli mielenkiintoista päästä toteuttamaan samalle tontille uutta kaupparakennusta.
Suunnittelun lähtökohtana oli saada uusi myymälä Rautalammin istumaan kauniisti taajaman miljööseen tuoden kuitenkin modernia ilmettä keskustaan.
”Punaista ja mustaa yhdistelevä puujulkisivu valittiin, jotta rakennus istuisi mahdollisimman hyvin ympäristöönsä. Lähtökohtaisesti nämä meidän kylämarketit noudattelevat pitkälti samaa kaavaa, mutta hyvällä suunnittelulla pyritään aina pitämään huoli, että ne varmasti istuvat ympäröivään maisemaan”, Tomi Vierimaa kertoo.
Rakennuksen kaikki tilat on varattu päivittäistavarakaupan myymälää, henkilökuntaa ja logistiikkaa varten.
“Usein tällaisiin kylämarketteihin saattaa tulla myös apteekkia tai muuta palvelua, mutta se on aina tapauskohtaista. Rautalammilla ollaan ihan keskustassa, joten tarvetta muulle myymälätilalle ei ilmennyt”, Vierimaa selittää.
Kiinteistöjen suunnittelussa minimoidaan riskit ja maksimoidaan vastuullisuus
S-Ryhmä toteuttaa vuosittain kiinteistökehityshankkeita, joissa vierailee valtavia määriä ihmisiä. Tällöin rakennuksen turvallisuus, toimintavarmuus ja nykyään myös vastuullisuus ovat kaikkein tärkeimmässä roolissa. Katto on yksi tärkeimmistä elementeistä rakennuksessa, sillä se pitää paitsi veden ulkopuolella, myös eristää lämpöä ja kannattelee lumikuormaa.
Nykyään katto mahdollistaa myös kiinteistön energiantuotannon aurinkopaneelien sijoittelun muodossa – ja jopa lähiympäristön ilmansaasteiden puhdistamisen. Rautalammin S-Marketin katto on toteutettu yhteen suuntaan kaatavalla pulpettikatolla, joka on kaikkein yksinkertaisin kattoratkaisu. Yksinkertainen tarkoittaa usein minimalistista tyylikkyyttä ja myös riskien minimoimista. Vierimaa kertoo, että suunnittelijoita ohjeistetaan jopa minimoimaan katon läpiviennit, jotta mahdollisten vuotokohtien määrä pysyy alhaisena. Loiva yhden suunnan pulpettikatto mahdollistaa myös erittäin helpon aurinkopaneelien asentamisen katolle, kuten S-Ryhmällä on tapana tehdä.
NOxOFF-pinnoite on sertifioitu ilman puhdistaja
Ilmansaasteiden puhdistamisen taas mahdollistaa Katepal NOxOFF -tuotteet, jotka sisältävät fotokatalyyttisen pinnoitteen. NOxOFF-pinnoite hajottaa ilmansaasteita ja epäpuhtauksia, erityisesti typen oksideja, joita syntyy esimerkiksi liikenteen ja teollisuuden päästöistä. Katolle laskeutuvat mikroskooppiset saastehiukkaset alkavat UV-säteilyn ja fotokatalyyttisen reaktion myötä neutralisoitua vaarattomiksi partikkeleiksi. Lopulta ne huuhtoutuvat sadeveden mukana luontoon. Katepalin valikoimasta löytyy markkinoiden ainoa ilmaa puhdistava bitumikermi, jota pystytään valmistamaan useissa väreissä.
Vierimaan mukaan valinta oli luonteva:
”Vastuullisuus on meille erittäin tärkeää, joten ympäristöystävälliset ratkaisut ovat helppoja. Tuote oli meille tuttu ja haluamme hyödyntää ratkaisuja, jotka pienentävät rakennusten ympäristövaikutuksia. NOxOFF tekee hyvää huomaamattomasti, ilman että asennus tai käyttö eroaa perinteisestä katteesta.”
Hyvä suunnittelu ja valmistelu mahdollistaa nopean asennuksen
Kohteen katon toteutti Kuopion Kattopalvelut Oy, jonka yrittäjä Aapo Koskinen on vakiintunut Katepal-tuotteiden käyttäjä.
”NOxOFF on uusi tuote, mutta asennus on yhtä suoraviivaista kuin tavallisen pintakermin. Rautalammin kohde oli teknisesti helppo: yksisuuntainen kaato ja vähän läpivientejä, mikä vähentää työmäärää”, Koskinen summaa.
Katon pinta-ala oli 1 500 neliömetriä, ja asennus tehtiin toukokuussa 2025 heti lumien sulettua. Työ saatiin valmiiksi nopeasti vain kahdessa viikossa, kun kattoelementeissä oli jo pohjakermi valmiina. Tässä kohteessa Katepalin NOxOFF-kermin ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa ja katon ilmaa puhdistava vaikutus vastaa 180 puuta tai 150 m2 nurmikkoaluetta.
Rakentaminen aikataulussa – ja palaute positiivista
Rakennustyöt sujuivat Vierimaan mukaan kaikkineen poikkeuksellisen hyvin. Talvi oli leuto ja mahdollisti nopean etenemisen ilman haasteita.
”Vaikka tontti oli hieman hankala, kaikki eteni ajallaan ja luovutukset ja tarkastuksetkin menivät läpi suunnitelmien mukaan. Kyllä tähän projektiin on helppo olla tyytyväinen. Asiakkaita on riittänyt ja olemme saaneet heti paljon positiivista palautetta”, Vierimaa kertoo tyytyväisenä.
Kohteessa käytetyt tuotteet
Tutustu myös
Tarharannan päiväkoti
S-Market Rautalampi
Rock Golf klubitalo
Omakotitalot Oulun asuntomessualueella
Karvilan Panimon sauna
Aurora-talo
Haluatko lisätietoja?
Myyntitiimimme sekä tekninen palvelumme auttavat mielellään!